Parhaat raketit tukun hintaan

UUTEEN VUOTEEN

Päiviä
Tuntia
Min
S

Suomen Rakettitukku Oy

Rakettitukku on Suomen johtava ilotulitealan yritys. Jo vuodesta 1994 olemme tarjonneet kansalle elämyksiä suosittujen ilotulitteiden muodossa – eli Rakettitukku on jo lähes kolmekymppinen! Tällä hetkellä ilotulitteiden suosio on Suomessa huipussaan ja on ollut ilo huomata, että panostuksemme laadukkaisiin tuotteisiin on saanut suomalaisilta lämpimän vastaanoton.

Pääkonttorimme sijaitsee Pohjois-Pohjanmaalla Kempeleessä, mutta uudenvuoden aikaan keltamusta väri valtaa koko Suomen yli 350 myyntipisteen voimin. Toinen, yhä kasvava ja maantieteellisesti laajeneva ilotulitteiden myyntisesonki on Venetsialaiset, eli huvilakauden päättäjäiset, joita vietetään elokuun viimeisenä lauantaina. Tuolloin rantaudumme Pohjanmaan rannikolle, mutta vuosi vuodelta myymälöitä tulee lisää myös muuallekin Suomeen. Lisäksi rakettikauppa on avoinna ympärivuotisissa myyntipisteissämme muinakin aikoina.

Muutaman ympärivuotisen työntekijän voimin valmistelemme uudenvuoden sesonkia varten kaiken valmiiksi; valikoiman päättämisestä ja tuotetilausten tekemisestä myyjien kouluttamiseen ja myyntipisteiden valitsemisesta tuotteiden vastaanottamiseen sekä kaikkea siltä väliltä. Vaikka toimistollamme henkilömäärä ei ole suuri, työllistää Rakettitukku vuoden vaihteessa tuhansia ihmisiä rakettimyynnin ajaksi. Myyntipöytien takana häärii esimerkiksi erilaisten urheiluseurojen väkeä; rakettikauppa käy ja työ on mukavaa, ja siinä samalla seurat kartuttavat kassaa vaikkapa pelireissuja varten.

Markkinajohtajana pystymme tarjoamaan laadukkaat ilotulitteet edullisesti ympäri Suomen! Valikoimassamme on tuotteita laidasta laitaan: suihkut, padat, jättipadat, raketit, rakettipaketit, thunderit, muut ilmapommit, roomalaiset ja pietuotelajitelmat löydät meiltä. Löydät meiltä myös uutuustuotteita ja niiden lisäksi suosikkituotteita useiden vuosien ajalta. Olipa suosikkituotteesi mikä tahansa: pitkään kestävä jättipata, komea rakettipaketti tai komeasti kajahtava ilmapommi, valikoimastamme löytyy jokaiselle jotakin.